Suojaa ihosi auringolta oikein
Suurin osa meistä suojautuu auringon haitallisilta säteiltä vain kesäisin, vaikka todellisuudessa se olisi tarpeen ympäri vuoden. Auringonvalosta saatu säteily kun on tutkitusti ulkoisista rasitteista yksinomaan eniten ihoa ikäännyttävä tekijä, sillä jopa 80% ihon ikääntymisestä tapahtuu valon takia. Samalla jopa 95% ihosyövistä voidaan estää, jos auringolta suojaudutaan oikein.
Näin ollen ei ole yhdentekevää miten ihosi suojaat haitallisilta UV-säteiltä ja millaisilla tuotteilla jo vaurioitunutta ihoa hoidetaan. Ja vaikka auringolta tuleekin suojautua ympäri vuoden, on keskikesän paahteessa sen muistaminen luonnollisesti vieläkin tärkeämpää.
Aurinkosuoja pitää ihosi elinvoimaisena
Yleisten uskomusten vastaisesti aurinkosuojatuotteet eivät estä ruskettumista, sillä ne eivät luo täyttä blokkia, vaan päästävät osan UVA- ja UVB-säteistä lävitseen. Näin ollen ihon suojautumisprosessi käynnistyy ja rusketus nousee näkyviin, vaikka suojakerrointa olisikin käytetty. On myös hyvä muistaa, että SPF 50 antaa todellisuudessa vain muutaman prosentin enemmän suojaa kuin kerroin 30, joten mahdollisimman korkeaa suojakerrointa voi huoletta käyttää, vaikka tavoitteena olisikin ruskettunut iho.
Useimmat meistä käyttävät myös liian vähän aurinkovoidetta, sillä yhteen koko kropan kattavaan levityskertaan tulisi käyttää noin 30 ml verran tuotetta. Näin ollen esimerkiksi 200 ml aurinkosuojapurkin ei tulisi kestää käytössä montaa päivää. Kun tuotetta ei levitetä riittävän kattavaa kerrosta, purkin kyljessä luvattu suojakerroin ei pysty kokonaisuudessaan muodostumaan ihon pinnalle.
Aurinkovoidetta tulee levittää 20 minuuttia ennen auringolle altistumista, joten tuote kannattaa levittää ennen ulos menemistä. Suojan ylläpitämiseksi aurinkorasvaa tulisi myös lisätä kahden tunnin välein tai useammin, esimerkiksi uinnin tai kovan hikoilun jälkeen, sillä tuotteen määrä kostealla iholla vähenee tai jopa katoaa kokonaan. Aurinkovoiteet myös vanhenevat kaapissa nopeasti avatussa purkissa ja esimerkiksi edelliskesän tuotteista suoja on jo ehtinyt talven aikana vähentyä huomattavasti.
Auringon aiheuttamat vauriot
100 prosenttinen aurinkosuoja saavutetaan ainoastaan peittämällä iho säteitä läpäisemättömillä kankailla tai pysyttelemällä varjossa. Myös pilvisellä säällä iho tulee muistaa suojata.
Mikäli kuitenkin huomaat auringossa olon aikana tai sen jälkeen ihon kuumotusta tai punoitusta, on palaminen ehtinyt jo tapahtua ja iho päässyt vaurioitumaan. Tällöin aurinkotuotteiden lisääminen ei enää riitä, vaan varjoon tulee hakeutua välittömästi, jotta iho pääsee rauhoittumaan ja elpymään.
Jälkihoito on myös erityisen tärkeää — kun iho on päässyt vaurioitumaan, tulee sille laittaa heti after sun -tuotteita sekä super-kosteuttavia ja rauhoittavia voiteita. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin esimerkiksi Monteilin Acti-Vita -linjan Softening lotion, joka on nopeasti imeytyvä, rakennepaikkaava ja kosteuttava, ihovaurioita korjaava geelimäinen neste.
Tiesitkö, että iho muistaa jokaisen ihon palamis- eli vaurioitumiskerran ja kaikki nämä kerrat kerrostuvat vuosien saatossa, eivätkä katoa koskaan. Jopa toistuva palaminen lapsuudessa aiheuttaa elinikäisen aurinkoaltistuksen, joka lisää ihosyöpien riskiä aikuisiällä.
Ei siis ole yhdentekevää, miten auringon haitallisilta säteiltä suojaudutaan. Iho on myös ihmiskehon suurin elin, josta huolehtiminen ei luo pelkästään kosmeettista etua. Ihoa kun tarvitaan koko kehomme hyvinvoinnin säilyttämiseksi, joten muista suojata ja helliä sitä viikon jokaisena päivänä!