|

Miksi Kauneusguru-verkkokoulutusalustaa lähdettiin suunnittelemaan

Oletko huomannut, kuinka tämän päivän elämän tempo on hyvin hektistä?

Asiakkaat ovat hyvin tietoisia mitä he haluavat ja heidän tietotaitonsa eri
hoitovaihtoehdoista on hyvin laaja. Myös heidän tuotetuntemuksensa kasvaa päivä
päivältä. Siksi meidän ammattilaisten on erittäin tärkeä päivittää ja syventää
osaamistamme vastaamaan kysyntää. Mutta usein ei kuitenkaan
riitä, että kertaamme asioita ja opettelemme niiden seuraavan tason, vaan
asiakkaille tulee säännöllisesti tarjota uusia palveluita.

Koulutuksiin lähteminen ei aina kuitenkaan ole helppoa. Omaa kalenteria tulee
oppia suunnittelemaan pitkällä aikavälillä, jotta sinulla on mahdollisuus kouluttautua
lisää. Huomioon tulee ottaa niin aikaresurssit kuin myös eurot, sillä uuden oppiminen
on harvoin mahdollista tehdä ilman mitään investointeja.

Tiedän mistä puhun, sillä ehdin itse tehdä yli 20 vuotta liiketyöskentelyä omassa
hoitolassani, ennenkuin siirryin täysipäiväiseksi maahantuojaksi 3 vuotta sitten.
Alan haasteet ovat siten minulle tuttuja. Olen koko tämän vuoden miettinyt, miten voisin
auttaa sinua tässä asiassa. Lähdin kehittämään palvelua, joka mahdollistaa
koulutusten teoriaosuuksien suorittamisen verkko-opiskeluna. Tämän lisäksi
lähes kaikkiin koulutuksiin kuuluu lähiopetuspäivä, jossa viedään opit käytäntöön.

Tämä uudenlainen oppimistapa mahdollistaa oman osaamisesi syventämisen
hyvin monipuolisesti: samana lähiopetuspäivänä sinun on mahdollista ottaa
useampikin eri aihealue haltuun ja näin säästää aikaa ja rahaa. Samalla parannat
omia mahdollisuuksiasi ansaita enemmän rahaa.

Alla olevalta videolta pääset kuuntelemaan ajatuksiani siitä, miksi lähdin
kehittämään Kauneusguru-verkkokoulutuspalvelua.

Kauneusguru-sivustoon pääset tutustumaan tästä.

Sivuston koulutukset lisääntyvät sitä mukaa, kun saan aineistoa valmiiksi.